Kuuluisia naispuolisia harmonikansoittajia Suomessa


Suomessa ei ole kovinkaan monia naispuolisia harmonikansoittajia, jotka olisivat lyöneet itsensä läpi suuren yleisön tietoisuuteen. Monet naissoittajat ovat kuitenkin alallaan tunnustettuja harmonikan soiton pioneereja.

Merja Ikkelä

Suomen kuuluisin ja tunnetuin naispuolinen harmonikansoittaja lienee Merja Ikkelä. Hänet tunnetaan harmonikkataiteilijana, säveltäjänä, sovittajana ja myös pianistina. Lapsesta asti soittanut Ikkelä esiintyi opettajansa Lasse Pihlajamaan kanssa. Hän osallistui harmonikkakilpailuihin jo lapsena ja menestyikin kansainvälisesti. Ikkelä ryhtyi myöhemmin opettamaan pianonsoittoa ja harmonikansoittoa sekä vapaata säestystä muun muassa Sibelius-Akatemiassa. Myös Ikkelän nuorempi veli Petri Ikkelä soittaa haitaria.

Maria Kalaniemi

Maria Kalaniemi tunnetaan paitsi harmonikansoittaja myös säveltäjänä. Hän on toiminut taiteen keskustoimikunnan nimittämänä taitelijaprofessorina. Kalaniemestä tuli kuuluisa suomalainen harmonikansoittaja vuonna 1983 hänen voitettuaan ensimmäisen Kultainen harmonikka -soittokilpailun. Kalaniemi soittaa haitarin eli harmonikan lisäksi myös viulua ja kanteletta. Kalaniemi on soittanut yli kahdessakymmenessä yhtyeessä tai duossa ja tehnyt 14 levyä sekä osallistunut yli 30 muuhun levytykseen.

Jaana Rinta-Ruona

Kuortaneella syntynyt Jaana Rinta-Ruona tunnetaan erityisesti suomalaisena kasirivisen harmonikan taitajana. Hänen mainitaan olevan eräs merkittävimmistä kaksirivisen haitarin soittajista Suomessa 1900-luvun lopulla. Rinta-Ruonalla on muitakin ammatteja: hän on koulutukseltaan lähettämötyöntekijä sekä hammashoitaja.

Marjut Tynkkynen

Neljäs naispuolinen harmonikansoittaja, joka ansaitsee maininnan on Marjut Tynkkynen. Tynkkynen on syntynyt Mikkelissä vuonna 1961. Tynkkynen opiskeli konserttiharmonikansoittoa useiden suomalaisten alan mestareiden opetuksessa. Tynkkynen on myös osallistunut voitokkaasti useisiin alan kilpailuihin, kuten Pohjoismaiden mestaruuskilpailut ja Klingenthalin harmonikkakilpailut, ja esiintynyt lukuisissa Euroopan maissa.

Mona-Liisa Nousiainen (o.s. Malvalehto)

Kenties hiihtäjänä paremmin tunnettu Mona-Liisa Nousiainen (o.s. Malvalehto) on myös taidokas harmonikan soittaja. Nousiainen voitti lapsille suunnatun Hopeinen Harmonikka -kilpailun Ikaalisissa vuonna 1992 sekä aikuisten Kultainen Harmonikka -kilpailun vuonna 1999. Yhteensä Nousiaisella on peräti viisi harmonikan soiton Suomen mestaruutta.

Johanna Juhola

Suomalainen naispuolinen harmonikkataiteilija Johanna Juhola on menestynyt suomalaisen kansanmusiikin saralla. Hän on valmistunut maisteriksi Sibelius-Akatemiasta vuonna 2008. Juhola on kansanmusiikin ystäville tuttu useista yhtyeistä kuten Troka, Duo Milla Viljamaa & Johanna Juhola ja Spontaani Vire. Juhola on myös säveltänyt musiikkia muun muassa lukuisiin teatteriesityksiin. Juhola esiintyi televisiossa miljoonayleisölle Helsingin Euroviisujen avausnumerossa vuonna 2007. Juholalla on taskussaan niin kansainvälisiä kilpailuvoittoja kuin lukuisia levytyksiäkin.